Leivonmäen seurakunta

Joutsan kappelista itsenäiseksi 1880 ja takaisin Joutsan kappeliksi 2008

Leivonmäki on kuulunut vuosina 1784-1897 Porvoon hiippakuntaan, 1897-1923 Savonlinnan hiippakuntaan, 1923-1947 Tampereen hiippakuntaan, 1947-2020 Mikkelin hiippakuntaan sen jälkeen Lapuan hiippakuntaan. 

Itä-Hämeessä on ollut aikanaan vain yksi keskiaikainen seurakunta, Sysmä, jonka kirkolliseen piiriin kuuluivat kaikki Päijänteen itäpuolisen Hämeen alueet. Suur-Sysmän alueista itsenäistyi ensimmäisen Hartolan kappeli, jonka alaisuuteen Leivonmäki ja Joutsa kuuluivat.

Leivonmäeltä oli pitkä ja hankala matka Hartolan kirkkoon. Siksi kaikki Leivonmäen 11 taloa anoivat vuonna 1772 Porvoon tuomiokapitulilta lupaa rakentaa paikkakunnalle rukoushuone ja hautausmaa. Vaatimaton kirkkorakennus valmistui 1774 ja vihittiin käyttöön 1775. Kirkko oli käytössä siihen asti, kunnes uusi kirkko valmistui 1873. Tämä kirkko paloi helmikuussa 1958. Palaneen kirkon paikalle rakennettiin nykyinen kirkko, joka vihittiin käyttöön kesällä 1960.
Ensimmäisen kirkon paikalla nykyisellä sankarihautausmaalla on kirkon muistokivi.

Hartolan kappeliseurakunta itsenäistyi 1784 emäseurakunnaksi, jonne määrättiin kirkkoherran lisäksi Joutsan kappeliin kappalainen. Hän asettui 1789 asumaan Leivonmäelle siihen asti, kunnes Joutsaan valmistui Pekkasten pappila 1798.

Leivonmäki muodostettiin Hartolan kappeliksi 1850 ja ensimmäinen kappalainen tuli Leivonmäelle 1853. Kun Joutsan seurakunta itsenäistyi, Leivonmäestä tuli 1860 Joutsan kappeli. Leivonmäki alkoi hakea 1870-luvun alkupuolella itsenäiseksi seurakunnaksi ja senaatilta tuli myönteinen päätös 4.11.1878, jonka mukaan Leivonmäestä tulisi itsenäinen seurakunta Joutsan seurakunnan kirkkoherran kuoleman jälkeen.
Joutsan kirkkoherra kuoli maaliskuussa 1880, jolloin senaatin päätös astui voimaan. Kirkkoherran vaalissa heinäkuussa 1881 valittiin ensimmäinen kirkkoherra, joka otti viran vastaan 1.5.1882. Viimeinen vakituinen ja samalla kymmenes, pitkäaikaisin kirkkoherra Matti Kallioinen valittiin virkaan 1975 siirtyen 2008 alusta Joutsan seurakunnan Leivonmäen kappeliseurakunnan kappalaiseksi. Kallioinen jäi eläkkeelle 1.1.2009.

Leivonmäen kunta liittyi vuoden 2008 alusta Joutsan kuntaan. Lain mukaan liittyvien kuntien alueella olevien seurakuntien tulee samassa yhteydessä muodostaa joko seurakuntayhtymä tai yksi seurakunta. Leivonmäen seurakunta liittyi Joutsan seurakuntaan kappeliseurakuntana 1.1.2008.