Toivola

Toivola

Etelä-Myllyntie, 19650 Joutsa

Ryhmien toivotaan ilmoittavan päällekkäisyyksien välttämiseksi Toivolaan menosta etukäteen kirkkoherranvirastoonLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
 

Joutsan seurakunnan testamenttilahjoituksena saamalle Toivolan tilalle on rakennettu salaman polttaman asuintalon paikalle grillikatos. Toivolan riihestä on tehty riihikirkko, jonne on siirretty vanhoja Joutsan kirkosta poistettuja penkkejä. Toivolan riihikirkossa on pidetty joitakin hartauksia, on siellä vihitty hääparikin. Muutamina jouluina seurakunta on järjestänyt Toivolaan lyhtykulkueen.

Toivolassa voivat kaikki nauttia luonnon keskellä olemisesta. Siellä on pidetty liikuntailtapäiviä, pilkkikisoja, palavereja, ja siellä on mukava vain pysähtyä kävelylenkilläkin. Toivolasta löytyy polttopuita grillitulien sytyttämiseen.

Toivolaan pääsee autolla Jousitieltä kääntymällä Niemistenkyläntielle ja sitten Vartiovuorentielle, jota ajetaan suoraan niin kauan kunnes tullaan T-risteykseen, josta käännytään vasemmalle. Etelä-Myllyntieltä on kyltti Toivolaan (kääntyy oikealle).
Kävellen Toivolaan pääsee Myllykosken kautta (pitkospuut). Myllykoski löytyy Myllytien päästä.