Lampaat oikealla ja vuohet vasemmalle

Kirkkovuoden päättävä Tuomiosunnuntai puhuu ajan lopulla tapahtuvasta erottelusta. Aihe on vaikea, vaikka jokainen meistä omassa arjessaan tekee erottelua, kun sitä tarvitaan. Viime keväänä tein erottelun vaatekaapissani; tuon laitan pois, tuon vien kirpputorille, tuota haluan vielä käyttää, vaikka se vanha onkin. Usein erottelu liittyy vuodenkiertoon; kalastukseen, metsästykseen ja marjastukseen liittyy oma erottelunsa. Lapissa syksyinen poroerottelu jakaa porotokan teuraaksi meneviin ja jäljelle jääviin.

Tuomiosunnuntain erottelu, josta Jeesus kertoo (Matt 25:31-46) on meille monelle vaikeaa kuultavaa, koska siinä me emme ole erottelijoina, vaan meitä erotellaan. Jumalan toimittaman erottelun perusteena on se, miten olemme kohdelleet toisia ihmisiä; toisaalta se hyvä, mitä olemme tehneet ja toisaalta se hyvä, jonka olemme jättäneet tekemättä. 

Mistä löytyy armo Tuomiosunnuntain evankeliumissa? Mihin jäi jo pyhä- ja rippikoulussa opittu oppi siitä, että me pelastumme yksin armosta ja vain uskon kautta (Ef 2: 8)? Suuri kiusaus olisi tällä kohden silotella pois näkyvistä ristiriidalta näyttävä asia; katkaista poikki langat, jotka näyttävät sitovan pelastuksen yhteen sen kanssa, miten me kohtelemme toisiamme. Eikö olisikin mukavaa, jos voisimme hypätä yli koko Tuomiosunnuntain ja siirtyä ilman tunnonvaivoja adventtiin laulamaan Hoosiannaa? Silloin jättäisimme kuitenkin käyttämättä tuhannen taalan paikan tutkiskella itseämme ja omaa vaellustamme.

Me pelastumme yksin Jumalan armosta ja Kristuksen sovitustyön tähden. Lähimmäistämme auttamalla ja palvelemalla me kiitämme Jumalaa pelastuksesta; ymmärrämme, että kärsivässä lähimmäisessä kohtaamme asiassa Jeesuksen. Olisi hyvin tuhoisaa katkaista langat pelastuksen ja lähimmäisen väliltä, sillä silloin myös armo lipuisi pois ulottuviltamme.

Tuomiosunnuntain evankeliumi, vaikka se kuulostaa jyrkältä, on itse asiassa täynnä armoa. Tuomari on Vapahtajamme Jeesus Kristus, hänessä armo on läsnä myös tuomion päivänä. Vääriä tuomioita ei jaeta.

Annukka Nuto

Joutsan kappalainen