Uutislistaukseen

Lue hartauskirjoitus

Sana sunnuntaiksi

Tehkää tie kuninkaalle

 

Kun Johannes Kastaja vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa kyhymään: "Oletko sínä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista". Jeesus vastasi heille. Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: "Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanomaa. Autuas se, joka ei minua torju." Matt.11-2-6

 

Johannes Kastajasta kerrotaan, että hän joutui vankilaan, ja siellä tyrmän pimeydessä hiipi hänen mieleensä ahdistus ja kysymys:Onko Jeesus todella Messias? Olenko kenties ollut väärässä valmistaessani tietä Jeesukselle? Me kaikki epäilemme? Elämä haastaa meitä vaikeuksien keskellä myös inhimillisesti epäilemään. Raamatussa myös Johannes epäili, mutta Jeesus ei torjunut häntä eikä siten koskaan torju meitäkään, kun epäilemme. Jeesus tietää heikkoutemme eikä siten käännä selkäänsä. Jesajan kirjassa tunnettu Messias-ennustus toteaa, että" kyllä minä olen se, jonka piti tulla". Tämä on vinkki kaikille, joiden usko horjuu: käänny Jumalan sanan puoleen. Roomalaiskirjeessä sanotaan, että "usko tulee kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana" Me emme voi itse puristaa uskoa itsestämme, mutta Raamatussa on ihmeellinen voima synnyttää uskoa, kun tutkimme sitä. Jeesuksen tekemät ihmeitä voidaan tänäänkin kokea. Jumala vastaa rukouksiimme ja ihmeitä tapahtuu.

 

"Valmistu Herran kansa nyt vastaanottamaan, kun saapuu taivaastansa, kuningas päälle maan. On hänet maailmaan valkeudeksi suonut, Vapahtajaksi tuonut, Jumala armossaan." Näin tuttu virsi 7 kehottaa meitä adventin-joulupaaston aikaan valmistautumaan ja ottamaan vastaan Jeesus-pelastajamme. Kristus syntyy sydämeemme, vaikka emme tuntisi suuria tunteita. Jumalan armo lahjoitetaan meille, vaikka tuntisimme itsemme huonoiksi ja kelvottomiksi.Jumalan poika löytää meidät vaikka tuntuisi, että olemme hänet kadottaneet. Jeesus hyväksyy meidät,vaikka muut hylkäisivät ja kantaa vaikka itse rimpuilisimme vastaan. Tässä on usko, toivo ja rakkaus meitä syntisiä kohtaan.

 

Kirkoissa saamme laulaa joululauluja yhdessä, ja valmistaa näin tietä seimen lapselle ja joulun Herralle! Rauhallista ja Siunattua Joulun aikaa kaikille!


 Sirpa Kröger

Vs. diakoni

2018-12-12 09:14:00.0