Uutislistaukseen

Lue hartauskirjoitus

Sana sinulle

Matt. 10:16-22

Eihän täällä kukaan muu pysty mihinkään

Marttyyri on työpaikkojen ja perhejuhlien ei-toivottu henkilö. Tyyppi, joka kerää omille hartioilleen aivan kaiken, koska ei luota toisten osaamiseen. Samalla hän kuitenkin pitää huolta, että jokainen saa kuulla, kuka täällä kantaa kaiken ja tekee kaikki työt.

Marttyyri on kristityn luottamuksen äärimmäinen osaaja. Tyyppi, joka antaa koko elämänsä ja jopa henkensä pois, koska luottaa, että Jumala pitää hänestä huolta. Samalla hän tekee kaikille tiettäväksi, kuka on se, joka kantaa kaiken ja on tehnyt kaiken puolestamme.

Moni meistä osaa varmasti nimetä muutaman marttyyrin, vaikkapa tapaninpäivänä muistettavan Stefanoksen ja sitten sen yhden henkilön omasta tuttavapiiristä. Nykyaikaisessa käytössä marttyyri-sana on kääntynyt aika lailla päinvastaiseksi alkuperäisestä merkityksestä. Luottamuksen tilalla on valtava epäluottamus, Kristuksen voiman tilalla omat voimat, levollisuuden tilalla ahdistus ja uupumus.

Nykyaikaiset marttyyrit kokevat antavansa kaikkensa, mutta se ei koskaan riitä tai tuo iloa heille. Vaikka he kuinka puurtavat ja pitävät meteliä, niin kukaan ei kiitä tai kiitos ei tunnu aidolta. He eivät jää historiaan. Historiaan ovat jääneet ne, jotka kertovat hänestä, joka oikeasti antoi kaikkensa. Mikään arkinen raadanta tai uhrautuminen ei koskaan voi nousta Jumalan Pojan rinnalle. Hän ei pyydä meiltä enää ainuttakaan uhria vaan pelkkää luottamusta.

Iida Glumoff
Kirjoittaja on lasten, nuorten ja kaikkien muidenkin pappi Oulunsalosta

Lähde: www.evl.fi

2018-12-26 06:00:00.0