Armahtaa, vaikka ei omin voimin

Kuuntelin juuri siunaustilaisuudessa, missä tytär kiitti äitiään siitä, kuinka hän oli opettanut vastaamaan pahaan hyvällä. Kotoa opimme, itse sitä ehkä huomaamatta, suhtautumisen kanssaihmisiin. Luulen, että päiväkodin työntekijät ja kouluissa opettajat kuulevat lasten suusta, millä tapaa lasten kasvuympäristössä, kodeissa, suhtaudutaan erilaisiin, muualta tulleisiin tai elämässään kompuroiviin ihmisiin.

Vanhemmuutta on tuettava myös vankila-aikana, todetaan mielipidekirjoituksessa. Saman päivän lehdessä ollaan närkästyneinä maatiloista, joissa lehmät eivät kesäaikaan pääse laitumelle. Vaikka kovaa puhetta kuulee yhä enemmän, niin samanaikaisesti lehtiotsikot kertovat ymmärtäväisestä ja empaattisesta suhtautumisesta niin ihmisiin kuin eläimiin, ympäristöön ja luontoon.

Suomalaisesta ilmastosta käsin tuntuukin käsittämättömän kovalle Italian hallituksen lakialoite, mikä mahdollistaisi tuhansien eurojen sakkarangaistuksen niille, jotka pelastavat ihmishenkiä Välimerestä. Eurooppalainen, pitkälti kristinuskoon pohjautuva eettinen järjestelmä, on paikoin murenemassa.

Armahda, älä tuomitse äläkä pidä toista syyllisenä. Helppo sanoa, mutta entä elää todeksi? Jo se, että pääsen loukkaantumisen yli, että annan sydämestäni anteeksi, on usein liikaa – meidän ihmisten inhimilliselle kyvyllemme.

Vaikka alkaisimme jäljittelemään (imitatio dei) Jumalan hyvyyttä, niin kuin lapsi vanhempaansa, pystymmekö siunaamaan, rukoilemaan hänen puolesta, joka on tehnyt väärin minua, tai vielä pahempaa, lastani kohtaan? Ja kuitenkin, sitä Kristus meiltä odottaa. Ei hän huvikseen sano, että olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.

Mille kuulostaa? Onnistuuko? Halu tähän meillä voi olla, mutta ei kykyä. En usko, että kenelläkään meistä.

Jeesus edellyttää meiltä mahdottomia, ihan tietoisesti. Kyky armahtaa, sydämestään, ei tule ihmisestä. On käännyttävä Hänen puoleensa. Ja sitä Jeesus meiltä odottaa, oikein toivoo. Että pyydämme, että Pyhä Henki auttaa meitä antamaan anteeksi, armahtamaan ja rakastamaan. Jumala iloitsee pyynnöstämme ja pitää lupauksensa - lahjoittaa meille Pyhän hengen avukusemme.

Kirsi Pohjola, pappi