Hartauskirjoitus 28.8.2024

Kiitollisuuden lasisydän

Vietimme taannoin elokuista iltaa Kolkkapohjassa Leivonmäellä. Illan lopuksi oli hartaus, jonka rukousosaan valmistauduttiin omalla hiljentymisellä. Kahden puun juurelle oli asetettu lasipurkki. Toiseen purkkiin sai laittaa kiven, jos jokin taakka painoi mieltä. Toiseen purkkiin laitettiin pieni lasisydän, jos mielessä oli asioita, joista on kiitollinen. Kiitollisuuden lasisydän nosti mieleeni tärkeän muiston.

Elämässäni oli vuosia sitten vaihe, jossa ei ollut valoa edes tunnelin päässä. Olin tilanteessa, jossa oli pelkkiä huonoja vaihtoehtoja, joista valita. Tunsin sydämessäni, että pitkän harkinnan jälkeen tekemäni ratkaisu ei ollut Jumalan mielen mukainen. Vaikka tiesin sen, minulla ei ollut voimaa valita muuta. Ajattelin, että nyt Jumalakin hylkää minut. Jotkut ihmiset olivat jo kääntäneet selkänsä. Koin olevani täysin epäonnistunut. En jaksanut uskoa, että anteeksianto voisi enää koskea minua. Yön pimeydessä valvoessani muistan ajatelleeni, että en kestä enää, hajoan.

Katson Kolkkapohjan nuotion valossa loistavaa lasisydäntä. Ihmeellisellä tavalla tuossa vaikeassa elämänvaiheessa kivun ja pimeyden keskelle alkoi hiljalleen virrata valon säteitä, toivoa. Jumalan anteeksiantavaa rakkautta. Armosta ymmärsin kääntää katseen pois itsestäni ja katsoa Jeesukseen, Vapahtajaan. Maailmasta ei löydy sanoja kuvaamaan miten onnellinen olin saadessani anteeksi. Sen muistaminen nostaa vieläkin kyyneleet silmiin.

Valtakunnallista diakonian viran päivää vietetään ensi sunnuntaina. Diakonian virkamerkissä ovat sanat: Kantakaa toistenne kuormia (Gal.6:2) Minua ja sinua kutsutaan tänäänkin kantamaan lähimmäistemme kuormia, ei lisäämään niihin painoa. Jeesus sanoo elämän karikoissa rikkirevityille: Tulkaa minun luokseni kaikki työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon (Matt.1:28). Rukoukseni on, että sinä, joka nyt kuljet pimeässä toivottomana, et luovuttaisi. Jumalan armo voittaa pimeyden.

Nina Siitari, diakoni