Uutislistaukseen

Lue hartauskirjoitus

Sana sunnuntaiksi

Iskä

 

Katselen lastani, joka leikkii pappansa kanssa. He hassuttelevat yhdessä. Lapsi laittaa papan korviin rannerenkaita korvakoruiksi. Ja pappa antaa laittaa ja molempia naurattaa. Yhtäkkiä huomaan ajattelevani, että silloin kun minä olin lapsi, ei olisi tullut kuuloonkaan, että olisin voinut hassutella isäni kanssa saman lailla kuin minun lapseni nyt tekee isäni kanssa. En olisi edes uskaltanut kokeilla. Silloin oli aina työt, jotka veivät isän ajan, huomion ja voimavarat. Aika ja vuodet ovat tehneet tehtävänsä myös isässäni. Hänestä on tullut lempeämpi ja helposti lähestyttävä isoisä lapselleni. Nautin katsella heidän luontevaa yhteyttään.

 

Millainen yhteys meillä on Taivaalliseen Isäämme? Välillä yhteys saattaa olla kadoksissa, voi tuntua pelottavalta rukoilla, kun viime kerrasta on kulunut aikaa. Ja toisinaan taas yhteyttä Jumalaan voisi kuvailla sanoin turvallinen, lempeä, lämmin ja luonteva. Jeesus opetti opetuslapsilleen, että puhutelkaa Jumalaa Isänä. Tulkitsen hänen tarkoittaneen, että voimme ajatella, ettei Jumala ole vaan joku persoonaton hahmo jossain meidän yläpuolellamme vaan, että Hän haluaa olla mukana meidän elämässämme. Ohjaten, neuvoen ja opastaen. Anteeksi antaen. Lohduttaen ja meitä kuunnellen. Jumala haluaa olla meille läsnä oleva Isä. Meidän kristittyjen tehtävä on kertoa tuosta rakkautta ja armoa osoittavasta Isästä, jotta yhä useampi uskaltaisi rakentaa yhteyttä Häneen luottavaisin mielin, epäilyksistään ja peloistaan huolimatta. Jotta kasteen kautta saatu Isä-lapsi suhde pysyisi ja vahvistuisi.

 

Korinttolaiskirjeessä (1.Kor. 8:6) sanotaan: Meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla.

 

Siunattua Isänpäivä viikonloppua!

 

Annika Oksanen

nuorisotyönohjaaja

Joutsan ev.lut. seurakunta

2018-11-07 06:00:00.0