Uutislistaukseen

Lue hartauskirjoitus

PÄÄASIA PÄÄASIAKSI

Pääasia, että pääasia on pääasia. Näin hoki eräs hyvä ystäväni vuosia sitten. Tuo hokema tuli mieleeni, kun luin ensi sunnuntain evankeliumia.

Evankeliumissa (Mark.2:1-11) kerrotaan, kuinka pari miestä kantaa ystäväänsä Jeesuksen luo parannettavaksi. Talon oven tukkineen väkijoukon takia he eivät pääse sisälle ja niinpä kiipeävät rinteessä sijaitsen talon katolle ja purkavat aukon, josta laskevat ystävänsä alas Jeesuksen eteen.

Kuvaus jatkuu tämän jälkeen, kuten voit lukea Raamatusta.

Katon purkaminenko oli se pääasia? Sellaiseen hommaan joudutaan joskus nykyäänkin erilaisissa pelastustoimissa. Mutta se ei kuitenkaan ole se pääasia vaan sen jälkeen tapahtuva pelastaminen. Pelastustoimesta evankeliuminkin tapauksessa oli kyse. Haluttiin, että Jeesus parantaisi halvaantuneen. Voi kysyä, eikö olisi ollut helpompaa keinoa kuin purkaa katto. Tuon ajan katon purkaminen ja jälleen kuntoon laittaminen kävi suhteellisen helposti. Siksi toimittiin noin eikä käännytty takaisin odottamaan suotuisampaa hetkeä.

Meille usein pienetkin esteet muodostuvat esteiksi, kun on kyse hädässä olevan auttamisesta.

Nyt siihen pääasiaan. ”Rivien” välistä voi lukea, että kyse on uskosta Jeesukseen, uskosta, joka syntyy kuulemisesta, kuten Paavali roomalaiskirjeessä sanoo. Mitä sairas kuuli? Hän ja hänen lähellään olevat kuulivat yllättävät sanat: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi”. Ensin siis sana anteeksiantamuksesta ja vasta sen jälkeen sen jälkeen sanat: ”Nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi”. Tässä kohdin mieleen tulivat alussa mainitut sanat pääasiasta.

Synti on aina suurempi vaiva kuin mikään ruumiillinen vaiva, niitäkään väheksymättä. Siksi Jeesus ensin julisti synnit anteeksi. Usko siis syntyy kuulemisesta, ei ihmeiden kokemisesta. Usko syntyy, kun kuulee saavansa synnit anteeksi. Näin kävi itselleni, kun nuorena miehenä kuulin yllättäen sanan, että saan syntini anteeksi. Samaa uskon syntymistä toivon myös sinulle, jolta se vielä puuttuu. Pääasia, että pääasia on pääasia.

Matti Kallioinen

2019-10-23 06:00:00.0