Uutislistaukseen

Lue hartauskirjoitus

Väärin uskottu

Kuuntelin äitiä, jonka lapsi oli kuollut. Miten kestää tuska, mihin turvata? - Kyllä minä johonkin uskon, hän sanoi, mutta en, niin kuin kirkko opettaa.

Meillä on vahva mielikuva siitä, että kirkko määrittää, mikä on oikea tapa uskoa. Ja tästä määräysvallasta moni haluaa sanoutua irti. Ei koeta, että mielikuva oikealla tapaa uskomisesta vastaa omaa kokemusta, omaa suhdetta Jumalaan.

Ovatko oppilauseet kristinuskon ydin? Kirkon viesti, syystä tai toisesta, kuulostaa tälle. Miksi muutoin yleinen kokemus on, että uskon, mutta en niin kuin kirkko opettaa. Kysymykseen, mitä kirkko sitten opettaa, ei olekaan niin helppo vastata.

Luulen, että mielikuva kirkon opista välittyy median kautta, vaikkapa minkälaista keskustelua käydään kirkon avioliittokannasta. Sen sijaan kirkon oppia ei muodosteta radiohartauksista.

Vietin syyslomaa New Yorkissa. Kun nouset metrosta yhdellä pysäkillä, putkahdat keskelle hasidijuutalaisten yhteisöä. Miehillä on mustat lierihatut ja naiset peittävät päänsä liinalla. Matkataan muutama pysäkin väli eteenpäin ja noustaan mustien kaupunginosaan Brooklyniin. Ohitan kirkon, joka kertoo olevansa ”the most holy church”, pyhimmistä pyhin kirkko. Jatketaan metroajelua. Jälleen etnisyys muuttuu, nyt alueeksi jota hallitsee katolinen kirkko. Usko ilmenee pienelläkin alueella lukemattomilla tavoilla. Luulen, että jokainen yhteisö kokee elävänsä uskoa juuri oikealla tapaa.

Tuleva pyhä on omistettu uskonpuhdistukselle. New Yorkin moninaiset uskonnolliset yhteisöt saavat miettimään, missä ja minkälaisena Jumalan kansa liikkuu?

Opit ovat paikallaan, kun halutaan esitellä kristillistä uskoa ja sen eri muotoja. Uskossa ei kuitenkaan ole kyse opin totena pitämisestä. Usko on suhdetta Jumalaan, ei oppiin. Oppi voi kyllä olla avuksi ja tienviitaksi. Mutta katse on hyvä suunnata rakastavaan Jumalaan.

Ei siis usko, joka uskotaan, vaan usko, jolla uskotaan. Uskonnollisuus voi olla suurimpia esteitä Jumalan luo tulemiselle. Kehittelemme monenlaisia tapoja ilmaista uskoa, jotka toki luovat yhteisöllisyyttä, mutta myös rajoja, niin ihmisten välille kuin ihmisen ja Jumalan välille.

Kristinuskossa ei ole kysymys kristinuskon harjoittamisesta, vaan suhteesta Kristukseen. Efesolaiskirjeessä (2:8-9) sanotaankin, että usko on Jumalan lahja eikä perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.

 

Kirsi Pohjola

Yhteiskuntavastuun pappi

 

2019-11-06 06:00:00.0