Ajan merkkejä lukemassa

Vuotta 2019 on jäljellä vielä reilu kuukausi, mutta kuluvaa kirkkovuotta vain kahden sunnuntain verran. Kirkkovuoden lopulla puhutaan siitä, mistä uskontunnustuksessa sanomme: ”..ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.” Ensi sunnuntain evankeliumi (Matt 25:1-13) päättyy Jeesuksen sanoihin: ”Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä!”

Läpi kristikunnan historian on aina välillä noussut ihmisiä tai uskonsuuntia, joiden sanoma on ollut täynnä lopun ajan julistusta. Tuomiopäivä on siirtynyt uskon keskukseen ja samalla huomaamatta Jeesuksen sovitustyö sieltä pois. Ajan merkkejä on yritetty lukea, laskukaavoja kehitetty oikean päivän tietämiseksi, mutta tuomiopäivämäärä toisensa perästä on mennyt ohi. Ilta on saapunut, yö tullut ja sen jälkeen uusi aamu sarastanut.

Kun Jeesus kehotti valvomaan, hän tuskin tarkoitti valvomista, missä elämä pyörii lopun ajan ympärillä. Uskonpuhdistajamme Lutherin kerrotaan aikanaan sanoneen: ”Jos maailmanloppu tulisi huomenna, vielä tänään istuttaisin omenapuun”. Ajatus kehottaa hoitamaan uskollisesti meille uskottuja tehtäviä siihen saakka kuin meillä on aikaa. Jos maailmanloppu tulisi huomenna, siltikin kirjoittaisin tämän hartaustekstin loppuun, kotona valmistaisin iltaruuan, kävisin lenkillä ja lukisin illalla "Levolle lasken, Luojani".

Jokaiseen päivään me tarvitsemme lyhyet tilivälit niin lähimmäisiimme kuin Taivaalliseen Isäämme. Sellaista valvomista Jeesus tarkoitti. Se ei ole ahdistavaa yön tuntien odotusta sarastuksen toivossa, vaan päivittäistä elämistä Jumalan armosta ja anteeksiantamuksesta. Jokaiseen päivään me tarvitsemme Jumalan iankaikkisesti kantavaa armoa ja Kristuksen sovitustyötä. Viimeisenä päivänä me tarvitsemme sitä enemmän kuin koskaan.

Meidän uskomme punnitaan kerran ja voi olla, että se hyvinkin köykäiseksi havaitaan. Mutta heikoinkin usko Jeesuksen Kristuksen sovituskuolemaan omistaa kuitenkin koko pelastuksen ja koko iankaikkisen elämän.

Annukka Nuto

Joutsan seurakunnan kappalainen