Lue hartauskirjoitus

Tulevan pyhän evankeliumitekstissä (Luuk. 12: 35-40) kuvataan, kuinka isäntä häistä kotiin tullessaan haluaa jakaa työntekijöidensä kanssa juhlailoa. Hän vaihtaa päälleen työvaatteet, vyöttäytyy, asenteenkin tasolla; isäntä haluaa yllätysjuhlissa itse hoitaa tarjoilun ja toimia palvelijana.

Jeesuksen vertaus kuvaa iloa ja luottamusta. Onhan hän edellisissä jakeissa (Luuk. 12: 22-34) vakuuttanut, kuinka saamme luottaa Jumalan täydelliseen huolenpitoon. Ja kun Ihmisen poika saapuu, Kristus haluaa palvella meitä, mitä kaikkea se siinä hetkessä tarkoittaneekaan. Vapautusta itse kunkin taakoista, iloa ja rauhaa, näin luulen.

Kirkkokäsikirja, meidän pappien ohjekirja, avaa pyhän tekstiä neuvomalla, kuinka seurakunnan tulee kärsivällisesti kilvoitellen odottaa Kristuksen tuloa. Vaikka asiasisältö on juuri noin, ilmaisu ei tämän päivän lukijalle välitä iloa ja luottamusta. Pikemminkin se kuulostanee monien korvissa – juuri sille heprealle, menneen ajan kielelle, joka ei elä meissä eikä houkuttele perehtymään ihmeeseen, jonka Jumala meille tarjoaa.

Olemmeko käyttäneet vääriä sanoja, kun yhä harvempaa nuorta aikuista kiinnostaa kirkkomme missio, lahja ja tehtävä, minkä Jumala on meille antanut. Samalla kulttuurinen ymmärrys kristinuskosta on pitkälti katkennut. Kristinuskon näkyvyyttä siivotaan julkisilta paikoilta. Ärtymyskynnys kirkkoon on matala. Mutta on turha syyttää yhteiskunnan ja kulttuurin muutosta. Pikemminkin on pohdittava, miten puhua Jumalasta kiinnostavasti ja kielellä, jota ymmärretään. Voikin miettiä, kohdistuuko ärtymys pikemminkin kirkkoon kuin Jumalaan? Veikkaan, että ensin mainittuun.

Kirkon suunta on muuttumassa. Emme niinkään pyri miellyttämään, vaan menemme itse epämukavuusalueille. Emme kutsu seurakunnan tiloihin, vaan menemme ihmisten pariin. Emme niinkään ole itse äänessä, vaan kuuntelemme. Koska sanat, ne ovat vaativia. Jeesus itsekin ensin kohtasi ja palveli, vasta sitten kutsui ja viimeisenä puhui.

Kun pääsen tuumailuissani tähän pisteeseen, päivä on jo kirkastunut. Olin sytyttänyt aamuhämärissä lampukan ikonin eteen. Se loistaa kirkkauttaan ja muistuttaa Jumalan huolenpidosta.

Kirsi Pohjola