Uutisia

Uutislistaukseen

Lue hartauskirjoitus

30.12.2020 06.00

Sama eilen, tänään ja ikuisesti

”Kiitävi aika, vierähtävät vuodet, miespolvet vaipuvat unholaan”, lauloimme joulun aikana. Uuden vuoden alkaessa elämme tätä virttä todeksi: edellinen vuosi jää taakse, uusi on edessä. Emme tiedä, mitä uusi vuosi tuo tullessaan elämäämme, isänmaalle tai millaisia käänteitä maailmanhistoria kohtaa, esimerkiksi uusien keksintöjen myötä, hyvässä ja pahassa. Maailma muuttuu vauhdilla, eikä aina hyvään suuntaan. Pysyvää ajasta aikaan on Jumalan armo, se on uusi joka aamu ja tarkoitettu jokaiselle vuodelle, jonka Luoja lahjoittaa. ”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti.” (Hepr. 13:8)

Uudenvuoden päivän aihe on Jeesuksen pyhä nimi. ”Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: ’Jeesus Kristus on Herra.’” (Fil. 2:9-11) Aloitamme uuden vuoden ja vuosikymmenen turvautumalla tähän nimeen, jossa on luvattu pelastus. Nimi Jeesus on hepreaa ja tarkoittaa ’Herra pelastaa’.

Jeesuksen nimeen liittyy myös tehtävä, jota evankeliumin julistajat pitävät maailmassa yllä myös alkavana vuotena: ”Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat.” (Luuk. 24:46-48) Ole siis hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi Jeesuksen nimessä ja Golgatalla vuodatetussa veressä. Siunattua uutta vuotta!

Harri Hautala

Luhangan pappi