Uutislistaukseen

Lue hartauskirjoitus

Jeesus herättää uskon

Viime sunnuntain evankeliumissa Jeesus tapasi samarialaisen naisen kaivolla. Ensi sunnuntain evankeliumissa tuo pitkä kertomus jatkuu edelleen.  Keskustelu naisen ja Jeesuksen välillä elävästä vedestä päättyi niin, että naiselta jäi vesiruukku kaivolle. Hänelle tuli niin kiire kertomaan Samarian asukkaille, että oli kohdannut Messiaan.  Sen jälkeen Raamatussa kerrotaan tapahtumista näin.  ”Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan. Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi.  Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan ja he sanoivat naiselle: Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja."

Näin Jeesus herätti ensin uskon samarialaisessa naisessa ja sen jälkeen myös Samarian kaupungin ihmisissä heräsi usko Jeesukseen.  Uskon leviämisestä kerrotaan Raamatussa näin: ”Yhä useammat samarialaiset uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan.”  Tästä edelleen huomaamme, että Jeesuksen sanat ja puheet herättivät lisääntyvässä määrin uskoa Samarian kaupungin asukkaissa. Sama pätee edelleen tänä päivänä.  Jumalan Sana vaikuttaa ja se herättää uskon.  Ainut mitä pitää tehdä, on se, että Sana on otettava vastaan. 

Meille ei ole kerrottu yksityiskohtia, mitä Samarian kaupungissa tapahtui niiden kahden päivän aikana, jona Jeesus viipyi matkallaan Jerusalemista Galileaan.  Jeesuksen ei kerrota tehneen Samarian kaupungissa mitään erityistä tunnustekoa.  Ehkä Jeesus saarnasi Samariassa suurelle joukolle, mutta emme tiedä siitä enempää.  Meille on kuitenkin kerrottu lopputulos, jonka samarialaiset sanoivat, se kuuluu näin: ”Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”  Jumalan Pojan, Jeesuksen, Sana vakuutti kuulijat kahdessa päivässä ja he uskoivat. (Joh. 4:39–42)

Erkki Viinikainen

Eläkepastori

2020-01-22 06:00:00.0