Uutislistaukseen

Lue hartauskirjoitus

Sana sinulle, ole hyvä. Hetken hiljentyminen vuoden jokaiselle pyhäpäivälle.

Tottelevaisuus 

Mark. 10: 17-27
Jaak. 2: 8-13

Lapsesta asti meitä kasvatetaan tottelemaan. Vanhempia, päiväkodin ja koulun henkilökuntaa, työpaikalla esihenkilöitä. 

Ihmisen elämän kehityskaareen kuuluu toisaalta myös auktoriteettien ja tottelemisen kyseenalaistaminen. Jotta opimme oman tiemme ja löydämme omat arvomme, joiden varaan haluamme rakentaa elämämme. Löydämme itsemme, itsenäistymme, kasvamme ihmisinä. Etsimällä, kokeilemalla ja mokailemalla. 

Vaikka ymmärtäisimme, että säännöt, ohjeet ja käskyt ovat sitä varten, että olisi hyvä elää keskenämme erilaisina, arvokkaina ja omanlaisinamme, on vaikeaa välillä niitä noudattaa. Saatamme kuitenkin etsittyämme, mokailtuamme ja kokeiltuamme löytää punaisen langan. Punaisen langan siitä, miksi on hyvä toimia yhteisten toimintatapojen mukaan silloin kun ne palvelevat tasavertaisesti kaikkia.

Tällä hetkellä, kun mietin maailman tilaa ja tapahtumia, korostuu mielessäni ajatus siitä, että yhteisen hyvän etsimisen ja löytämisen sijasta pyritään enemmän etsimään henkilökohtaista hyvää. Näemme itsemme moneen oikeutetuksi, mutta poljemme toisten oikeuksia maahan.  Haemme itsellemme armahdusta, mutta unohdamme armahtaa toisen. Rakastamme itseämme, mutta unohdamme rakastaa toista.

Rakkauden laki tuo eteemme totuuden, että meidän tulisi rakastaa toisiamme. Rakastaa niitäkin, joita vihaamme. Olla armollisia toisiamme kohtaan. Ymmärtää, ettei mikään maanpäällinen omaisuus vedä vertoja sille mitä Jumala voi meille antaa. Taivaan valtakuntaan pääsy ei ole ehkä helppoa, neulansilmä ei ole kovin suuri, mutta rakkaus, rakastaminen avaa sinne tien. Jumalalle on kaikki mahdollista, vaikkei se meille olekaan. 

Jumalan ja toisten rakastaminen ei ole tottelevaisuutta Jumalan lain edessä vaan oikeus, joka mahdollistaa myös itsellemme rakkauden.

Tuula Anttila
Kirjoittaja on nuorten kuuntelija, pöytälaatikkorunoilija ja sosionomi YAMK-diakoni

 


 

Sana sinulle on Kirkon viestinnän ylläpitämä palvelu, joka tarjoaa hartauskirjoituksen jokaiselle vuoden pyhäpäivälle. Hartauskirjoituksiin voi törmätä internetin lisäksi myös sanoma- ja paikallislehdissä sekä eri puolilla maailmaa ilmestyvissä ulkosuomalaisten lehdissä, sillä kirjoitukset ovat vapaasti lehdistön käytettävissä.

Lisätietoja: Kirkon viestintä, Kimmo Saares, sähköposti: kimmo.saares(AT)evl.fi

2020-07-15 10:26:00.0