Uutislistaukseen

Lue hartauskirjoitus

”Minä seison ovella ja kolkutan.”

Ensimmäisen adventtisunnuntain epistola on päätös eräälle niistä kirjeistä, jotka Jeesus saneli Johannekselle Patmos-saarella. Kirje (Ilm. 3:14-22) on osoitettu Laodikean seurakunnan enkelille, eli saarnaajalle. Siihen liittyy vakavia moitteita: saarnaaja oli tullut penseäksi. Kristuksen rikkaus oli vaihtunut uskonnolliseen rikkauteen. Koettelemuksen ahjossa jalostettu ja puhdistettu uskon jalo kulta (1.Piet. 1:7) oli tullut saarnaajalle halvaksi. Elävän uskon tilalle oli vaihtunut kuollut usko, joka pitää kiinni ja kerskaa omavanhurskaudestaan.

Ei haittaa, että kristitty on kylmä tai palava: molempia aikoja mahtuu kilvoitukseen. Sydän saattaa hehkua palavasti Jumalan sanan ja sen saarnan alla (Luuk. 24:32), mutta arki saa palavimmankin uskon kynttilänliekin suitsevaksi. Joku voi tuntea Sanan alla kylmyyttä ja kaivata armon tuntemisiin. Tuntemukset vaihtelevat, niiden varassa ei ole uskonelämä. Pahinta on, jos usko ei enää kiinnosta. Silloin ihminen on penseä ja Herra oksentaa hänet pois.

Jeesus ei jätä Laodikean enkeliä moitteisiin, vaan hän tarjoaa parannusta. Kristukselta ostettu kulta on pysyvä sydämen aarre. Maksuna ihminen luopuu omavanhurskaudestaan. Mikä onnellinen kauppa! Synnin alastomuus peitetään vanhurskauden vaatteeseen. Tätä Henki julistaa meidän aikanammekin. Tervetuloa sanan kuuloon jouluna.

Joulujuhlan tulee olla sydämen aarteen, Herran Jeesuksen juhlaa. Joululahjoja on mukava saada, mutta lahjapakettien katoavaisiin aarteisiin emme voi sydäntämme kiinnittää. Toivottavasti kukaan ei ole penseä sydämessään, vaan kuulee kristillisen omatunnon varoituksen: Jeesus seisoo ovella ja kolkuttaa. Päästä joulun Herra kotiisi ja sydämesi aarteeksi.

Harri Hautala, Luhangan pappi

2020-11-25 06:00:00.0