Uutislistaukseen

Lue hartauskirjoitus

Milloin Jumalan valtakunta tulee?

Milloin Jumalan valtakunta tulee, kysyttiin Jeesukselta kerran (Luuk 17:20-24). Teksti on 2. adventtisunnuntain saarnateksti. Kysyjinä olivat fariseukset, jotka mielellään olisivat kuulleet Jeesukselta vastauksen, jonka perusteella olisivat voineet julistaa hänet jälleen harhaanjohtajaksi. Jeesus ei astunut ansaan. Jumalan valtakunta ei tule sillä tavoin, kuin sen voisi luulla tulevan. Miksi ei? Koska se on toisenlainen valtakunta.

Se on valtakunta, jossa pienin ja heikoin ei jää jalkoihin, vaan tulee autetuksi. Se on valtakunta, jossa pienimmän roposen kolehtiin antanut saa kuulla, että antoi eniten. Se on valtakunta, jossa johtajakoulutuksessa opetellaan palvelemisen jaloa taitoa. Jeesus kehottaa tarkkailemaan näitä Jumalan valtakunnan merkkejä. Missä niitä näkyy, siellä on Jumalan valtakunta.

Ensi sunnuntaina 2. adventti ja itsenäisyyspäivä osuvat päällekkäin. Hiljennymme jälleen sankarihautojen äärellä ja mietimme niitä paineita, joiden äärellä sodan kynnyksellä ja keskellä aikanaan mietittiin mikä on lähimmäisyyttä, mikä oikeudenmukaisuutta, mikä ensisijaista tässä ja nyt. Näkyikö silloin, näkyykö nyt Jumalan valtakunnan tulemisen merkkejä? Ehkä on niin, että kun ihminen laitetaan riittävän tiukalle, puristuu esiin olennaisin.

Haasteita meiltä ei tämän päivän Suomessa tai koronapandemian kurittamassa maailmassa puutu. Siellä missä on aitoa välittämistä, tulevaisuuden uskoa ja toistemme tukemista, siellä on myös Jumalan valtakunta.

Itsenäisyyspäivällä on omat saarnatekstinsä ja eräs niistä on Matt 20:25-28. Siinä Jeesus mm. sanoo: ”Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija.” Tämä on hyvä pohja lähteä niin Itsenäisyyspäivän viettoon kuin myös jouluvalmisteluihin. Jumala syntyy pieneksi ja apua tarvitsevaksi; joulun sanomassa Jumalan valtakunta tulee.

 

Annukka Nuto

Joutsan seurakunnan kappalainen

2020-12-02 06:00:00.0