Lue hartauskirjoitus

Uskotko ihan oikeesti, etkä vaan siksi kun oot seurakunnassa töissä? Tämä hämmästyttää silloin tällöin lapsia ja nuoria. Kerron myös avoimesti sen, että siitä huolimatta, että olen kirkossa töissä, niin uskominen ei ole minullekaan aina helppoa. Kyllä minäkin ihmettelen Jumalan sallimuksia ja odottelen vastauksia rukouksiini. Ei ole aina helppoa luottaa Jumalan hyvään tahtoon ja rakkauteen.

Jeesus, sinä huomaat meistä jokaisen. Epäilevät tuomaat tunnet parhaiten. Ei aina usko kestä. Herra, rukoilen: Uupumasta estä, yksin jaksa en.

Vaikka välillä usko Jumalaan epäilyttää ja jopa turhauttaa, en siltikään uskaltaisi laskea irti. Laskea irti Jumalan suuresta rakastavasta käsivarresta ja Hänen otteesta minuun. Mieluimmin olen epävarmana, ihmettelijänä, kyselijänä Jumalan kämmenellä kuin kokonaan ilman Häntä.

Jeesus, sinä tiedät kaikki harhatiet. Silti meitä siedät, varjelet ja viet. Ei oma voima riitä oikein elämään. Usko alkaa siitä, käsiisi kun jään.

Kulje vierelläni, suuri Jumala. Tyhjä sisimpäni kaipaa sinua. Vain Vapahtajan suojaan annan itseni. Katson uskon luojaan uupuessani.

Harvassa ovat ne ihmissuhteet, joissa riittää juuri sellaisena kuin on; epävarmana, epätäydellisenä, vajavaisena, keskeneräisenä. Usein on tunne, että ihmiset vaativat toisiltaan niin paljon. Pitää olla tuollainen ja tällainen, jotta olisit täydellinen ja sopiva. Jumalalle kelpaan juuri tällaisena. Minä riitän. Sinä riität! Sinun uskosi riittää. Saamme olla heikkoja ja epävarmoja. Meidän ei tarvitse ymmärtää kaikkea uskoon liittyviä asioita. Kukaan ei ole uskossaan valmis tai toista parempi.  

Etsijänä pysyn, kuuntelemaan jään. Aina suuntaa kysyn, tiedän matkan pään. Saan armoon luottaa yhä, keskeneräinen. Kiitos, Herra pyhä, iankaikkinen.

(Laulun sanat virrestä 513)

Annika Oksanen
nuorisotyönohjaaja