Seurakunnan työntekijät ovat tavattavissa

 Joutsan seurakunta järjestää monipuolista toimintaa, johon olet tervetullut osallistumaan. Voit  keskustella, hiljentyä hengellisten tilaisuuksien ääreen, nauttia musiikista tai tehdä vaikkapa vapaaehtoistyötä. Kaikki kerhot, piirit ja tilaisuudet löytyvät tapahtumakalenteristamme.

Kun haluat keskustella, miettiä elämäntilannettasi tai etsiä ratkaisuja arjen ongelmiin, voit ottaa yhteyttä seurakunnan työntekijään.

YhteystiedotLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Kotikäynnit ja laitoskäynnit

Pappia, diakoniantyöntekijää tai muuta seurakunnan työntekijää tai vapaaehtoista voi pyytää kotikäynnille. Kotikäynneillä kohdataan erityisesti ihmisiä, jotka eivät itse pääse seurakunnan yhteisiin tilaisuuksiin.

Mikäli ehtoolliselle tuleminen on vaikeaa, voit pyytää kotiehtoollista. Tilaisuudessa voi olla mukana myös muita läheisiä yhdessä sovittavalla tavalla.

Diakoniatyöntekijät

Diakoniatyöntekijöiden kanssa voit tulla pohtimaan niitä ongelmia ja suruja, jotka ovat sinulle sillä hetkellä tärkeitä ja ajankohtaisia. Yhteistyötä tehdään sosiaalitoimiston ja eri avustusjärjestöjen kanssa.

Talousongelmissa kannattaa ensin ottaa yhteyttä sosiaalitoimistoon.

 

Diakoniatyöntekijöiden yhteystiedot ja päivystykset

Joutsassa
Diakoni Nina Siitari p. 040 5087 023
Käyntiosoite: Joutsan seurakuntakoti, Jousitie 42A, 19650 Joutsa

Leivonmällä
Diakoni Nina Siitari p. 040 5087 023
Käyntiosoite: Leivonmäen seurakuntatalo, Kuusirinne 2, 41770 Leivonmäki

Luhangassa päivystys tarpeen mukaan  Diakoni Nina Siitari 040 5087 023

Työttömyys

Työttömyys saattaa aiheuttaa arvottomuuden ja yksinäisyyden tunteita. Yksin ei kuitenkaan kannata jäädä, vaan auttavia käsiä kaivataan niin laman kuin nousukauden aikana. Joutsassa toimii Linkki avautuu uudessa välilehdessäTyöVarikkoLinkki avautuu uudessa välilehdessä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä Se on Joutsan kunnan ylläpitämä työpaja, joka tarjoaa työttömille työnhakijoille tuettua valmentautumista ja palveluohjausta. Työttömän henkilön on mahdollista olla TyöVarikolla joko työkokeilussa tai kuntouttavassa työtoiminnassa erimittaisia jaksoja.

TyöVarikon yhteydessä toimii myös Nuorten TyöpajaLinkki avautuu uudessa välilehdessä, jonka toiminta on suunnattu alle 29-vuotiaille. Toiminnan tarkoituksena on antaa nuorille valmiudet siirtyä avoimille työmarkkinoille tai koulutukseen sekä kannustaa nuoria eteenpäin elämässä.

Myös Joutsan Päiväkeskusyhdistys ry (Toivontupa)Linkki avautuu uudessa välilehdessä järjestää kuntouttavaa työtoimintaa yhteistyössä Joutsan kunnan kanssa.

Talousongelmissa kannattaa ensin ottaa yhteyttä sosiaalitoimistoon. Voit ottaa yhteyttä myös kunnan velkaneuvojaan. Neuvonta on maksutonta.

Talousapua ja -neuvontaa

Yhteistyössä

Itä-Päijänteen vapaaseurakuntaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Yhdystie 1
19650 Joutsa
puh. 044-972 4899