Hartauskirjoitus 1.5.2024

Pyytävä saa ja etsivä löytää

Eräästä hartauskirjasta löysin laskelman, että Raamatussa on kirjoitettuna 650 rukousta. Kenellä lienee ollut ylimääräistä aikaa tehdä moinen laskutoimitus, mutta jäin miettimään, millaiset ja keiden rukoukset muistan parhaiten.

Jeesuksen opettama Isä meidän rukous ja Herran siunaus Vanhan Testamentin puolelta tulivat ensimmäisinä mieleen. Jos ne ovat uskon rukouksen vahva peruspohja, niin mikä voisi olla se toinen ääripää. Ahdistuneen isän kasvot Raamatusta nousivat silmieni eteen. Oma lapsi on vakavasti sairaana: ”Minä uskon. Auta minua epäuskossani!” Fariseus ja publikaani temppelissä; toinen kiittää Jumalaa omasta erinomaisuudestaan, toinen pyytää hiljaa armoa. Maantierosvo, joka ristiinnaulittiin Jeesuksen vierelle, rukoili katuen: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.”

Ensi sunnuntai on Rukoussunnuntai ja muistuttaa meitä siitä, että rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa. Siinä sanat eivät ole keskeisessä osassa, sillä sanoittakin meitä kuullaan. Pyyntö, kiitos, huokaus, kuiskaus, odottava hiljaisuus, jossa laskeudumme Jumalan lupausten varaan; kaikki ne ovat rukousta. Rukous on sielun hengitystä, jota ilman usko ei saa happea; tyhjä tila sinussa ja minussa, jonka Hän hyvyydellään voi täyttää.

Ensi sunnuntain evankeliumi puhuu sitkeästä rukouksesta (Luuk 11:9, 10): pyytäkää, etsikää, kolkuttakaa. Näihin kehotuksiin liittyy myös lupaukset: pyytävä saa, etsivä löytää, kolkuttavalle avataan. Joskus on hyvä pysähtyä miettimään, millaisia rukousvastauksia olemme elämän varrella saaneet ja kiittämään niistä. Usein vasta taaksepäin katsellen kykenemme näkemään, mitä etsivä on löytänyt ja millaisia ovia kolkuttavalle on avattu.

Aina ei käy niin kuin olemme pyytäneet; ovi on jäänyt suljetuksi, joltain tieltä on joutunut palaamaan takaisin jo tovin kuljettuaan. Rukousvastaus on ollut toisenlainen, Jumala on halunnut opettaa meille muuta. Jumalan tahtoon taipuminen on rukousvastauksista suurin.

Annukka Nuto

Rovasti