Uutisia

Lue hartauskirjoitus

25.9.2019 09.00

Enkelioppia kantapään kautta

Sanotaan, että se oppi on pysyvin, joka tulee kantapään kautta. Erään tällaisen ”kantapää-opin” muistan aina, kun Mikkelinpäivä lähestyy, vaikka siitä on jo parikymmentä vuotta. Minut oli pyydetty seurakunnan varttuneen väen päiväpiiriin puhumaan enkeleistä; Mikkelinpäivä oli tulollaan. Valmistauduin huolellisesti; tutkin Raamatusta ja muistakin selitysopuksista kaiken mahdollisen tiedon Uuden ja Vanhan Testamentin nimeltä mainituista enkeleistä. Keitä he olivat? Millaista tehtävää varten heidät oli lähetetty? Millaista viestiä Jumalan maailmasta he tuovat?

Ajattelin aloittaa esitykseni mukaansatempaavasti yleisökysymyksellä, jonka jälkeen pääsisin itse asiaan. ”Onko kukaan teistä koskaan nähnyt enkeliä?” kysyin. Oletukseni oli, että tietenkään kukaan ei ole ja siitä olisi hyvä jatkaa, keitä enkelit oikeastaan ovat. Pieleen meni oletukseni käyttökelvottomaksi koko hieno esitelmäni. Monta kättä nousi ja tilaisuuden luonne muuttui henkilökohtaiseksi. Henkilö kerrallaan kävimme läpi läsnäolijoitten enkelikokemukset ja juttelimme siltä pohjalta, millaisen avun nuo taivaalliset sanansaattajat olivat itse kullekin tuoneet.

”Kantapää-oppini” oli kahdenlainen. Jos esitämme kysymyksen, meidän on oltava avoimia vastaukselle, jonka saamme. Emme saa lyödä omassa mielessämme jo etukäteen lukkoon vastausta; on oltava avoimia kuulemaan ja näkemään, oppimaan itsekin.

Mikkelin päivä on kirkkovuodessa enkelien päivä ja toinen ”kantapää-oppini” liittyi heihin. Nämä taivaalliset Jumalan lähettiläät valvovat monessa tilanteessa vierellämme ja rohkaisevat elämän tienristeyksissä. Harvoin silmillämme voimme heitä nähdä, mutta aivan tavatonta se ei ole. ”Älä pelkää!” tervehtii enkeli usein lähestymäänsä ihmistä Raamatun lehdillä. Ja Jeesus muistuttaa meitä lapsiin liittyen: ”Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”

 

Annukka Nuto

Joutsan kappalainen

« Uutislistaukseen