Lue hartauskirjoitus

Tapansa mukaan

Katselen kotini seinällä olevaa mummuni rippikuvaa. Hänellä on kauniit, unelmoivat silmät ja hyvin lyhyet hiukset. Kuvaa katsellessa muistan aina vuonna 1912 syntyneen mummuni kertomuksen, kuinka hän vanhemmiltaan salaa karkasi kampaajalle leikkauttamaan lettinsä. Kotona moisesta nousi iso meteli; se oli tytölle täysin sopimatonta. Mikä on sopimaton tapa ja mikä hyvä, siitä eri aikakaudet ovat eri mieltä.

Netin keskustelupalstalla joku kyseli, mistä voi ostaa surunappeja. Niitä joskus on pidetty surun merkiksi, kuten suruharsoakin hatussa, mutta sellaista harvoin enää näkee. Tapa, jolla ei ole  mielissämme yhteyttä siihen, miksi niin tehdään, jätetään pois käytöstä. Väistynyttä tapaa voi olla vaikea viritellä uudelleen. Kasvattaessamme lapsiamme ”hyviin tapoihin”, on tärkeää kertoa miksi niin tehdään.  

Sanonta ”varjele tapaa, niin tapa varjelee sinua”, on totta. Lapsuudessa opittu ja tavankin vuoksi rukoiltu iltarukous, voi kantaa vaikeina aikoina. Joskus huomaa vasta jälkeenpäin, mikä turva siinä on, kun rukouksen myötä saa jättää asiansa omia käsiään vahvempiin käsiin. Ensi sunnuntain evankeliumi (Luuk 4:16-21) kertoo, kuinka Jeesus menee kotikaupungissaan Nasaretissa synagogaan tapansa mukaan, ottaa käsiinsä Raamatun ja lukee Jesajan kirjasta. Tämä tapa kiinnitti Jeesuksen yhä syvemmin siihen yhteyteen ja tehtävään, jonka hän Jumalalta oli saanut.

Kolmisen viikkoa sitten, jouluaamuna, tunsin itseni todella etuoikeutetuksi. Sain mennä tapani mukaan joulukirkkoon, toisin kuin moni muu. Viekas virus oli sulkenut kirkkojen ovet. Kirkossa korkea kuusi tähtineen, Luukkaan jouluevankeliumi ja urut soivat Enkeli taivaan. Joulurukoukseen liitin pyynnön, että ensi jouluna meillä kaikilla olisi jälleen mahdollisuus tulla hyvän, kristillisen tavan mukaan Suuren Sanoman äärelle. Psalmissa 84 sanotaan: ”Sinun alttarisi luota on varpunenkin löytänyt kodin, pääskynen pesäpaikan, jossa se kasvattaa poikasensa.”

Annukka Nuto

Joutsan seurakunnan kappalainen